torstai 27. kesäkuuta 2013

We put our glass to the sky and lift up - Idea 61.

Hei ja oikein lämmintä ja hikistä torstai päivää!

Anteeksi taas, kun en ole kerinnyt kirjoittamaan moneen moneen moneen päivään. Maanantaina minulla oli iltavuoro, mutta kerkesin tekemään aamupäivällä kakkupohjan.

Tiistaina minulla oli aamuvuoro, jonka jälkeen innostuin pyöräilemään Euran Kirputtomaan -kirpputoriin. Koska paikkaa oli niin kehuttu ajattelin että siellä olisi kiva pyörähtää. Valitettavasti en ole kirpputori ihmisiä ja aina ahdistun kirputoreilla ja tälläkin kertaa tapahtui aivan samoin. Hyi sanon minä, ihmettelen ja olen hieman kateellinen siitä, että jotkin ihmiset löytävät kaikkea hienoa kirpputoreilla.

Eilen keskiviikkona innostuin menemään tzemppiin, pitkästä aikaa ja vaikka oli tuskaisen kuuma jaksoin olla siellä Bodypumpissa ja olen siitä ylpeä!






Seuraavaan kertaan!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

MIDSUMMER and.. - Idea 60!

Hyvää sunnuntai päivää!

Juhannuskin tuli nyt sitten juhlittua, kukin tyylillään. Itse olin perjantai aamun töissä ja illan mökillä Nokialla perheeni kesken, hauskaa oli! Grillailtiin, uitiin ja saunottiin pitkään, juotiin oikein kakkukahvit ja tietenkin se perinteinen: JUHANNUS KOKKO!

Eilen siirryin Niemelään juhlimaan juhannusta kaverini kanssa ja melkein samarata jatkui. Ja tänään olinkin koko päivän auringossa ja uskokaa tai älkää, mutta en palanut.














Kiitos teille jotka jaksoitte minua juhannuksena,
ja tietenkin SEURAAVAAN KERTAAN!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Heart&Roses - Idea 59.

Hei ja hyvää tortai iltaa!

Huomenna se on: Juhannus! Omat suunnitelmat ovat nyt jo hieman kasassa. Entäs teidän juhannus, miten vietätte?

Eilen posti kantoi minulle jotain: Ihanan mekon jonka tosin tilasin jo kuukausi sitten. No tulipahan silti. Kokeilin sitä eilen ja se oli TÄYDELLINEN! 






Hyvää Juhannusta (eläkää ihmisiksi, ettei tarvi hävetä!) 
ja seuraavaan kertaan!!



maanantai 17. kesäkuuta 2013

Last Friday night - Idea 58.

Hyvää alkanutta viikkoa!

Eilinen päivä meni - ylläri pylläri- töissä, niin kuin tämäkin. Kävin kyllä töitten jälkeen moikkaamassa ystäviäni.

Mutta tässä muutama kuva viime perjantain juhlista:










Seuraavaa biisiä tuli vähän kuunneltua:


Seuraavaan kertaan!

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Feels like a night for a party - Idea 57.

Hyvää Lauantai iltaa!

On näköjään mennyt tämän blogin kirjoittaminen siihen, että kirjoitan aina iltaisin. No mutta, eilen siis juhlittiin rakkaan ystäväni 18 vuotissynttäreitä ja hauskaa oli. Näin taas ystäviäni pitkästä aikaa.
Teimme kolmen ystäväni kanssa synttärisankarille SELVIYTYMIS PAKKAUKSEN johon kuulu: sidepaketti, hello kitty -vihko, saippuaa ja shampoota, käsipyyhe sekä Robinin levy. Ostin itse vielä kaverilleni lahjaksi muumimukin.
Sen jälkeen lähdimme vielä kaverini kanssa jatkoille tapahtumaan nimeltä Kaislikossa kuhisee. Ne ovat markkinat, jotka järjestetään joka vuosi Säkylässä. Ja tietenkin oli hauskaa.

Tänään olin tietenkin "pirteänä" juhlimassa siskoni miehen valmistumista. Ne olivat kivikylän palvaamolla, Lapissa (nykyistä Raumaa). Siellä tarjottiin ruoka ja kahvi. Mukavat juhlat, mutta minua vaan hieman väsytti eilisen juhlimisen jälkeen, ja paljon.

Huomenna menen töihin ja sen jälkeen alkaakin taas uusi viikko. Miten teidän viikovaihde meni?









  






Seuraavaan kertaan!

torstai 13. kesäkuuta 2013

Make to maney - Idea 56.

Hei!

Eilen tein aivan sairaan hyvää ja ihanaa MUTAKAKKUA, jonka ohjeen haluasin jakaa kanssanne:

100g voita/margariinia

2½ dl sokeria
2 kananmunaa

1rkl vaniliasokeria
4rkl kaakaojauhetta
2dl vehnäjauhoja

Ohje: Sulata voi. Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi ja lisää kuivat aineet. Laita vuokaan ja laita piirakkaa uuniin 175 asteeseen noin 20 minuutiksi. Nautin maidon tai kahvin kanssa.

Tänään kävin Raumalla ja ostin ihanat pikinit sekä tuubitopin. Olin äitini kanssa ja mukavaa oli. Kuuntelimme Haloo Helsinki:n uutta levyä: Maailma on tehty meitä varten, joka oli tosi hyvä.

Huomenna menen iltavuoroon, jonka jälkeen menen juhlimaan ystävääni. Hauskaa viikonloppua jo valmiiksi!








Seuraavaan kertaan!

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Liput? Chek! - Idea 55.

Hei ja hauskaa tiistai ehtoota!

Anteeksi, kun en ole moneen moneen päivään kirjoittanut mitään, sillä työ se vie paljon aikaa ja kun sieltä pääsen menen suoraan nukkumaan. Väsyttääkö? Oi kyllä vaan.

Koko viikonlopun olin töissä, iltavuorossa. Eilen menin aamuun ja sen jälkeen menin pää kolmantena jalkana. Tänään olin taas illassa, mutta sitä ennen heräsin puoli kymmenen aamulla, ajelin isäni kanssa autoa, kävin rakkaan ystäväni luona kahvilla ja kiirehdin töihin. 

Töistä päästyäni hain maagisen avaimen onneen: LIPUT RUISROCKIIN!! En voi vaan vieläkään uskoa, että pääsen katsomaan MACKLEMOREA!

Ostin eilen muuten halvalla Tupperware silikoonivuuan ja ajttelin testata sitä joku päivä.. Ajattelin tehdä siihen raparperipiirakkaa, NAM!! 






Seuraavaan kertaan!

perjantai 7. kesäkuuta 2013

I am stuck in my head - Idea 54.

Hauskaa perjantai iltaa!

En voi uskoa, että vapaapäiväni ovat jo ohi! Juuri ne vasta alkoi ja tuntuu etten ole kerinnyt mtn tekemään. Eilen olin shoppailemassa ja tänään olen vain ajellut.

Olin aamulla iskäni kanssa ajamassa. Se oli kivaa ja edelleen niin erillaista verrattuna skootterin ajoon. Yksi tuttuni sanoikin minulle läpällä, että ajaminen on yliarvostettua. No, ehkä onkin, mutta ammatissani tarvitsen ajoneuvoa ja mielummin se on auto kuin se skootteri, vaikkei minulla autoa olekkaan. Minusta se on niin huvittavaa kun jotkin ihmiset saavat aivan uuden tuliterän ja hyvän auton porukoiltaan ja porukat makavat sen mukisematta. Voi kuulostaa hieman siltä, että olisin kateellinen, voi se sitäkin olla, mutta minusta se on vaan huvittavaa, että vanhemmat ostavat sinulle uudeen auton jonka luultavasti hajotat..

Kävin myös siskoni luona moikkaamassa häntä ja hänen poikaansa. Siskoni poika on keksinyt uuden kivan jutun: KILJUMISEN. Jäätävää kuunneltavaa silloin kun poika on kiukkuinen.. Jouduin tänään myös mattopesulle. Kamalaa puuhaa sekin..






Seuraavaan kertaan! 

torstai 6. kesäkuuta 2013

Let's rock! - Idea 53.

Hyvää torstai iltaa!

Tänään heräsin vapaapäivänäni jo klo 8.00 ja valmistauduin päivään, sillä lähdin shoppailemaan Poriin. Paljon tuli taas tuhlailtua. Mutta sain ostettua kaiken hyödyllisen kuten: töihin caprit, kesäksi shortsit, uudet rintsikat, hiuspannan, kesä mekon, sekä ihanat korvikset. Kun tulin takaisin Euraan, kävin siskoni luona kahvilla. Sen jälkeen tulin kotiin ja leivoin ihanaa marjanne piirakkaa. Koska minulla on tapana vähän säveltää ja muokaa ohjetta en lue sitä huolella niin se ei onnistunut ihan täydellisesti. Mottoni ruuan laitossa on: Ohjeet ovat nynnyille. Nyt kyllä ajattelin unohtaa sen ohjeen, mutta tässä piirakan ohje:


Marianne- - piirakka
POHJA:
5 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniliinisokeria
1,5 tl ruokasoodaa
200g Bulgarian jugurttia
2 munaa
2,5 dl vettä
200g voita
1 tl suolaa
4 rkl tummaa kaakaojauhetta


1.) Ensin sekoitetaan keskenään: (= jauhosokeriseos). Sitten kiehautetaan kattilassa vesi, voi, suola ja suklaajauhe. (=kiehautettu seos)
2.)Sitten.. kiehautettu seos lisätään jauhosokeriseokseen ja lisätään vielä purkki (200g) Bulgarian jogurttia ja kaksi munaa. Sekoitetaan hyvin ja maistetaan ihanaa taikinaa =)Levitetaan taikinapohja tasaisesti leivinpaperilla peitetyn uunilevyn päälle. Pohjaa paistetaan 20 minuuttia 200 asteessa. Ota pohja pois 20 minsan jälkeen, vaikka näyttäisi raa´alta, se on hyvä jo!!

KUORRUTUS: (jäähtyneen pohjan päälle)
PÄÄLLE:
Nämä sekoitetaan yhteen ja kaadetaan pohjan päälle. Kuorrutuksen päälle ripotellaan pussillinen itse murskattuja Marianne-makeisia.
paketti tomusokeria (kyllä, koko paketti)
150g voisulaa
6 rkl maitoa
2 rkl kaakaota (tummaatummaa)
1/2 pussia Marianne-karkkeja
Makeiset ilman paperia pakastepussiin, ja vaikka paksulla keramiikkamukin pojalla murskataan Mariannet halutun suuruiseksi rouheeksi ja ripotellaan kuorrutteen päälle.


Tilasin myös liput Ruisrockiin ja odotan innolla, että pääsen katsomaan Macklemorea sekä tietenkin CHEEK:kiä! 















Seuraavaan kertaan! 

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Rain & lightning - Idea 52.

Hyvää tiistai iltaa!

Eilen olin ekan kerran ajamassa autoa (ei ruumita..), joka oli todella outoa. Olen varmaan ajo-opetteajan kauhu, sillä tappelin hänen kanssaan jonkin verran, tai oikeastaan kinastelin, sillä kun hän sanoi, että käänny seuraavasta vasemmalle, no tietenkin käännyin ja sitten opettaja sanoo että vasta seuraavasta piti. Sitten hän käski ottaa pois jalan kytkimeltä, no minähän otin ja hän vieläkin pyytäää ottamaan jalkaa pois kytkimeltä, ja sanoin että otin ja hän vain toteaa etten ottanut. Tunnin jälkeen hän kysyi jännittikö, vastasin ei. Ei se oikeastaan jännittänyt, olin vain muuten väsynyt.
Tänään olin taas autokoululla ja istuin teoriatunneilla. Enää kaksi kertaa jäljellä (jipii!).

Unohdin kertoa, että ostin viimeviikon perjantaina Cheekin uusimman levy, Sokka irti ja se on todella hyvä! Olen (häpeän myöntää) aivan hirveä Cheek fani. Omistan melkein kaikki levyt ja olen ollut Cheekin keikoillakin. Cheek on todella hyvä live- esiintyjä, joten jos et vielä pidä Cheekin tuotannosta, niin mene hänen keikalle ja takaan että sen jälkeen pidät!!








Seuraavaan kertaan!