sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Siskon synttärit ja muuta.. - Idea 98.

Hei ja hyvää sunnuntai iltaa!

Viime viikolla en paljoa mitään puuhaillut (muuta kun niitä kokeita -.-) mutta nyt viikonloppuna juhlittiin rakkaan siskoni 25v. synttäreitä!
Perjantaina olin vlejeni kanssa ostamassa siskolleni yhteistä lahjaa ja käytiin muutenkin shoppailemassa, laitan erillistä postausta siitä reissusta, mutta perjantai illalla oltiin sitten ihan perheen kanssa juhlimassa siskoa ja tarjolla oli jos mitäkin sorttia.
Eilen lauantaina juhlittiin siskoni kavereiden kanssa ja oltiin paljussa "lillumassa". Kuvia valitettavasti ei tullut otettua.
Tänään olen vain maannut kotona ja sain itsestäni sen verran irti että kävin ystävääni moikkaamassa ja leikkimässä pikkuautoilla.


Torstain jalkakylpy aineita..

Siskoni oikealla puolella <3


Perjantain asua..




Siskoni on puhunut jo monta vuotta, että haluaa sodasstreamin,
 joten tänä vuonna toteutettiin se toive.


Kinkkupiirakkaa ja suklaakakkua.. NAM!


Cupcake..


ns. Amerikanpie, omenapiirakka..


Lauantain asua..


Tänään leikkittiin vähän autoilla..

Niin hyvä:

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Syksy on saapunut.. - Idea 96.

Hei ja mukavaa sunnuntaipäivää!

Itse olen ollut koko viikonlopun töissä ja nauttinut tästä ihanasta syksystä. Eilen sain myös aivan ihanan Cheekin uuden levyn(!!!),  jota olen kuunneelut samalla kun luen kokeisiin..
Koska ulkona on ollut niin nätti ilma koko viikonlopun, halusin laittaa jotain kivaa päälle ja lähteä kuvailemaan, tässä tulos:









Siinä se nyt on, CHEEK - KUKA MUU MUKA


Oli pakko laittaa tällänen ruokakuvakin sekaan, kun olitiin isäni kanssa perjantai illan kahdestaa ja tehtiin kanarisottoa. Sitten kahdeksan jälkeen illalla isäni lähti yöksi töihin..

Aivan ihana biisi, kuunnelkaa:


Hauskaa loppuiltaa ja 
SEURAAVAAN KERTAAN!

torstai 19. syyskuuta 2013

MY TOP10 - Idea 95.

Hei ja hyvää torstaita!

Tällä viikolla olen ollut hieman nuhassa, ja tämän päivän olen vain leväillyt kotona ja kuunnellut musiikkia. Koska nämä biisit ovat olleet tänään seuranani, niin ajattelin jakaa ne teidänkin kanssa:

10. Maija Vilkkumaasta olen tykännyt niin kauan kun muistan. Ja tämä biisi nousee aina uudelleen ja uudelleen soittolistalleni. Tämä biisi kertoo juuri siitä tunteesta kun haluaa unohtaa kaiken paineen:
Maija Villkumaa - Mun elämä


9. Tästä biisistä pidän sen vuoksi, koska siitä välittyy toivo, riemu ja lämpö. Kumpa joskus itsekkin valaistuisin..
Chisu - Kun valaistun


8. Tämän tahtiin haluisi oikeasti shakata! Nyt vaan ei pysty tai kykene..
The Sounds - Shake Shake Shake


7. Tämä päätyi listaani ihan sen vuoksi kun ihastuin Justin Timberlaken osuuteen, ja muutenkin pidän laulun sanoista.
Jay Z ft. Justin Timberlake - Holy Grail


6. MIETTIKÄÄ NYT MITÄ SE SANOO!?
Ylvis - The Fox


5."Ei se voi olla väärin lähtee maailman ääriin.." Nyt ollaan otettu "kylmältä osumaa" ja nyt toivoisin olevani mielummin jossain palmun alla kun täällä pimeässä huoneessa peiton alla..
Raappana - Kauas pois


4."Mua pelottaa ja haluun parkuu. Oon elossa mut haluun juosta karkuun.." Välillä vaan on sellainen tunne.. Kuunnelkaa näitä sanoja, niissä on sanomaa..
Mikael Gabriel - Kipua


3."On ylämäki raskas askeltaa, mutta alamäkeen liian usein katoaa ja se ei tapa niin se todellakin hajottaa.."
Haloo Helsinki! - Vapaus käteen jää


2. Tästä biisistä tulee vain niin hyvä mieli:


1. Olen kuunnellut biisiä viime toukokuusta asti ja en vain kerta kaikkiaan kyllästy ja tässä tekisi mieli aina tanssia kun tämän biisin kuulee.
"and we danced (oh oh)
and we cried (oh oh)
and we laughed (oh oh oh)
and had a really really really good time (oh oh)
take my hand (oh oh)
lets have a blast (oh oh oh)
and remember this moment
for the rest of our lives.."
Macklemore x Ryan Lewis - And we danced


Ja nyt muuta asiaa: kohta lähestyy minun 100 ideani, joten pyydänkin teiltä lukijat: mistä haluatte, että kijoitan 100 ideani?

Seuraavaan kertaan!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Toogailta - Idea 94.

Hei ja hyvää sunnuntaita!

Elikkäs eilen lauantaina muutaman ystäväni kanssa suuntasimme uhdessä Poriin Niinan työ toogailemaa. Kaikilla ei ollut tooga päällä, mutta edes jotain sen tyylistä. Oikeastaan ilta ei poikennut mitenkää muusta illan istujaisista sen kummemmin, kun meillä oli vain toogat päällä. Pelasimme suomirock peliä ja tietenkin juteltiin niitä näitä ja söimme Niinan tekemää aivan ihanaa ruokaa. Tässä vielä kuvia:


Täs me ihaNAISET!


Ihanaa Kreikkalaista salaattia, NAM!


Ruokajuoma..


Mun asuni, melkein ku tooga..


Alkuiltaa vasta.


Grillimestari Niina! 





Jack Danielsiin meikä luottaa!



Mä ja ihana Jenni <3

Muutama biisi vielä:



Jos ette ole vielä kuulleet, niin nyt on jo aika:

perjantai 13. syyskuuta 2013

Leffaa ja muuta kivaa.. - idea 93.

Hei ja hyvää perjantai iltaa!

Tänään oli jännä päivä: aamupäivä oltiin koulussa ja iltapäivä kävin morjestamassa ysrävääni. Sen jälkee  lähdin siskoni kanssa Poriin ja käytiin elokuvissa katsomassa Smurffit 2 jonka jälkeen käytiin Amarillossa syömässä, suosittelen lämpimästi elokuvaa jos haluaa nauraa, se oli hauska elokuva.  Ja olen kyllä ihan pienestä asti tykännyt smurffeista. Tässä kuvia ja SEURAAVAAN KERTAAN!!

torstai 12. syyskuuta 2013

Remember this? - Idea 92.

Hei taas!

Muistattteko kun tein yhden kyselyn ensimmäisessä postauksessani. Siitä on noin puolivuotta aikaa ja nyt ajattelin tehdä sen uudestaan ja katsoa kuinka paljon olen muutunut:


Kysymykset haastetuille:

1. Mitä arvostat elämässä eniten?
2. Onko Suomessa mielestäsi tasa-arvoasiat kunnossa?
3. Mitä mieltä olet koulukiusaamisesta?
4. Millainen musiikki on mielestäsi parasta?
5. Lempi radiokanavasi?
6. Paras vuodenaika?
7. Mitä odotat kuluvalta vuodelta?
8. Oletko liikunnallinen?
9. Kuuluuko mielestäsi seksuaalivähemmistöille avioliitto-oikeus?
10. Millaisia blogeja luet?
11. Lempi tv-sarjasi?                                                                             


Elikkäs vastauksiin:

1. Arvostan elämää ja ihmisiä. Elämä menee niin äkki ohi ettei välillä edes huomaa, että vuosi on kulunut. Arvostan myös perhettäni ja ystäviäni. <3


2. Mielestäni on, mutta on myös parantamisen varaa. Naisten ja miesten tasa-arvolla on hieman eroja palkka asioissa, joka pitäisi muuttaa..

3. SE ON AINA VÄÄRIN! Jos jotakuta kiusataan, niin kerotaa siitää opettajalle tai jollekkin ketä voi auttaa, KOSKA SE ON VÄÄRIN! 

4..Minulla ei  ole erilaista genreä mutta pidän suunnattomasti Macklemoresta sekä kertakkaikkiaan niin mahtavasta HALOO HELSINGISTÄ!


5. YleX, hyvät jutut ja parhaat musiikit!

6.Pidän syksystä, sillä värit tulevat loistoonsa. Pidän myös talvesta, sillä silloin saa ostaa uuden talvitakin, -kengät jne..



7. Sen, että saan otettua sen tatuoinnin ja tietenkin sitä että valmistuisin ammattiin.

8.Kyllä olen, mutta voisin liikkua enemmän..

9. Mielestäni kuuluu, sillä ihmisiä henkin ovat!

10. Luen erilaisia muotiblogeja sekä lifestyle -blogeja..

11. Niitä on monia, mutta Supernatural ja TrueBlood.. Pidän hieman tälläisistä kauhu- ja fantasiasarjoista.




 Ei muuta tälläkertaa, joten 
SEURAAVAAN KERTAAN!