tiistai 28. tammikuuta 2014

Viikkokatsaus.. - Idea 127.



Hei ja hauskaa tiistai iltaa!

Oikeastaan vihaan tiistaipäiviä, en vain voi sietää niitä. Maanantaitkin menee, mutta tiistai päiviä vain vihaa, koska se on aivan viikon alussa, ei edes puolessa välissä vaan aivan kiinni alkuviikossa. Mitä päivää te vihaatte?

En oikein ole kerinnyt kirjoittelemaan mitään kun koko ajan pyörin töissä. Muuta en oikeastaan ole puuhaillut. Lauantaina olin kotona ja ajettelin vain nukkua kun pääsin kotiin, mutta sitten tuli Frans minun oma pieni aurinkonpaisteeni käymään isänsä kanssa ja piristivät loppupäivääni. Tein silloin kuuluisaa Taco-piirakkaakin. Se on vaan niin hyvää ja helppo tehdä. Sunnuntaina pidin pienen maratoonin The Walking Dead -ohjelmasta.

Eilen Maanantaina sain itsestäni sen verran irti että lähdin supersteppiin ja se oli aivan mahtavaa. Huikea uusi ohjelma ja mahtava fiilis sen jälkeen. Tänään koulussa piikitimme toisiamme, se oli ihan mukavaa ja päivänpaiste tuli iltapäiväksi taas piristämään minua <3


Sunnuntain maratoonia, LOVE IT!


Kahvia ja uusin cosmo, oisko parempaa?


#Notlikecleaning..


 Tän päivän asukuvaa..

SEURAAVAAN KERTAAN! 


sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Mikä ihana ilta.. - Idea 126.



Hei ja hauskaa sunnuntai iltaa!

Niinhän se J.Karjalainenkin laulaa "Oi, mikä ihana ilta..", sillä minä vietin eilen sellaisen. Olin pitkästä aikaa "nollaamaassa" itseäni, kun kerankin oli vapaa viikonloppu. Olin sellaisen ystäväni luona, jota en ole nähnyt pitkään aikaan ja oli mukavaa olla uudessa porukassa kun siinä tutussa ja turvallisessa porukassa.




Toppi - EMP
Farkut - Kappahl




Hauskaa oli joten uusiiki todellakin otetaan!

SEURAAVAAN KERTAAN!

perjantai 17. tammikuuta 2014

Never enough.. - Idea 125.



Hei ja ihanaa perjantai päivää!

"Postin tuo, postin tuo, postin tuo Pate jokaisen luo.."
Minä sain eilen mieluisan paketin postissa, nimittäin kenkiä! Niitä kun ei ikinä voi olla liikaa! Koska olen kauhea shoppailu friikki suoraan sanoen ja netti on selvästikkin minulle pahin paikka, onnistuin viikko sitten tilaamaan nämä kaunokaiset skopunktenilta:







Hyvää viikonloppua ja olkaa ihmisiksi ja
SEURAAVAN KERTAAN!

tiistai 14. tammikuuta 2014

Kiitos ja anteeksi. - Idea 124.



Hei ja hauskaa tiistai iltaa!
Miten teidän pakkas päivä sujui? Itse en kauheasti nokkaa viitsinyt pihalle lykätä, jostain syystä..
Tuli tässä pohdittu yks päivä syvällisiä ja ajattelin salaisen mieleni avata hieman teillekkin ja tästä se lähtee:

Yks päivä mulla oli edessä vaikea tilanne, piti päättää mitä elämällä oikeen haluaa tehdä. Oon aikasemmin elämässä saanu kaks hyvää neuvoa:

1. Aina kun juot, joka toinen juoma vettä. 
2. Jos jokin asia olisi oikein, mutta tuntuu väärältä, ÄLÄ TEE SITÄ.

Harvoin tulee muistettua kumpaakaan neuvoa, mutta molemissa on järkeä. Mutta entäs jos järki suorastaan huutaa, että "JATKA JATKA!" mutta tunteet sanovat "EI"? Onko tuttu tilanne? Päätin silti valita tunteet ja sanoa Ei. 


Tuttu tunne?


Päivän asua..




Tän päinän leikki kaverini! <3
Aivan ihana biisi:


SEURAAVAAN KERTAAN!

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Soittolista - Idea 123.

Hei ja mukavaa sunnuntai iltaa!

Rupesin kirjoittaa tässä hieman koulutehtäviä ja tein tossa samalla soittolistaa ja ajattelin, että voisin jakaa hieman sitä teidän kanssanne:






















Tässä tämän hetkinen soittolistani.

Toivotan kaikille hauskaa illan jatkoa ja 

SEURAAVAAN KERTAAN!

lauantai 11. tammikuuta 2014

Asukuvia.. - Idea 122.


Hei ja hauskaa lauantai ehtoota!

Käytiin tänään ystävän kanssa shoppailemassa ja illalla päätettiin että otetaan hieman asukuvia ja tässä tulos:



Toppi 24,95 € - Carlings




Paita 9,95€ - Carlings



Laukku 20,00€ (norm. 39,95€) - Pieces


Neule 14,94€ (Norm. 24,95€) - New Yorker





Polero 4,95€ / Toppi 2,95€ (Norm. 9,95€) New Yorker


Huivi 5,00€ (Norm. 12,95€) - Pieces

tiistai 7. tammikuuta 2014

Hyvää yötä? - Idea 121.

Hei ja hauskaa tiistaipäivää!

Tuntuu kuin olisi maantaipäivä, yhtä masentunut olo. Olen nukkunut viimeisen parin viikon aikana todella huonosti ja ensiksi ajattelin että haen apteekista jotain melatoniini valmistetta mutta sitten rakas äitini neuvois, että kokeile hyvän yön -teetä ennen kuin haet mitään lääkkeittä. No tänään kun pääsin koulusta niin ajoin suoraa tietä kauppaan ja ostin monta sorttia teetä.




Lipton Joyous & Fruity tea - 2,99€


Ricola Good night tea - 4,49€

Joten nyt vaan kokeilemaan poppakeinoja ja

SEURAAVAAN KERTAAN!