sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joululahoja - Idea 119.

Hei ja hauskaa sunnuntai ehtoota!

No tulihan niitä lahjojakin sitten silloin jouluna. Tässä muutamat kuvat lahjoista:


Jukka Pojan kokoelma cd:tä olenkin popittanut punaisessa paholaisessani ja 
tänään olenkin pitänyt itselleni The Walking Dead - maratoonin.. 
Veljeni antoi minulle Smurffit2 - Leffa lahjaksi, pakko myöntää, että leffa on aivan paras!


Muutamat paidat, ihanat talvi kengät (jos se talvi nyt tulisikin..) ja ihana Smurffi!


Rakkaalta siskoltani sain hajuveden <3


Vanhemmilta sain lahjaksi uuden sängyn,
 vaikkakin osan sängystä maksoin itse, luultavasti se oli tämän vuoden paras lahja..



Mitäs se Pukki teille toi tänä vuonna?


"Sinä olet ihminen muistatko?
Sinä olet aava ja rannikko,
sinä olet tuulia latvoissa,
natiseva silta ja nauloja.
Sinä olet ihminen muistatko?"



SEURAAVAAN KERTAAN!

tiistai 24. joulukuuta 2013

HYVÄÄ JOULUA!! - Idea 118.

Hyvää joulua kaikkille lukijoille! Itse vietän joulun töissä, mutta ei se menoa haittaa..
Myöhemmin kerron mitä lahjaksi sain, jos saan lahjoja..

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Melkein jo ovella! - Idea 117.

Hei ja hauskaa sunnuntai päivää!

Joko on kaikki paikat siivottu perusteellisesti? Minulla ei ainakaan. En ymmärrä joulusiivouksen -ideaa. Tai no: ymmärrän että onhan se kiva joulua viettää siistissä talossa, mutta onko aivan pakko siivota ne turhimmatkin kaapit sillä epäilen syvästi ettei siellä kaapissa ketään joulua vietä. Haluaisin vastauksen kysymykseeni, eli onko kaikki paikat pakko siivota Jouluksi????

Jees, eilen näin rakkaita ystäviäni taas pitkästä aikaa. Siinä sitten taas vähän naposteltiin ja pelattiin Afrikan tähteä ja siihen meillä oli hieman sovelletut säännöt. Maisteltiin siinä myös hieman viiniä ja glögiä. Tuli myös löydettyä muutama reivaus biisi ja sitten oli aivan pakko ihan muistojen vuoksi kuunneella smurffeja.

Tein eilen aivan ihanaa Taateli -kakkua. En nykyään usein leivo, mutta tätä oli pakko kokeilla, tässä ohje:

1 Taateli paketti
200g voita
2 dl vettä
2 riviä suklaata
--> Keitä kattilassa mutumaiseksi. Lisää suklaa keittämisen jälkeen.

2 kananmunaa
2 dl sokeria
--> vatkaa vaahdoksi

4 dl jauhoja
1,5 tl leivin jauhoja
1 tl soodaa
1 tl vanilia sokeria
1 dl omenamehua
1dl kermaviiliä
--> Lisää kuivat aineet, kermaviiliä, nesteet ja jäähtynyt taateli -seos munavaahtoon. Raastaa tai leikkaa suklaata noin neljän rivin verran ja lisää taikinaan. Sen jälkeen laitetaan Uuniin 160 astetta ja 45 minuuttia.


-Päivän asua - 




- Taateli kakkua ja ässä -piparei -






- Oisko nää ollu jotain siskon lettei? -

Reivaus biisi: (hahahah..)


Ja vähän uudempaa:


Hauskat Joulun odotukset ja
SEURAAVAAN KERTAAN!

tiistai 17. joulukuuta 2013

Vilinää vilskettä.. - Idea 116.

Hei ja hauskaa tiistaipäivää!

Mites teillä menee? Itse olen ollut töissä. Mutta ajattelin kertoa silti teille mitä olen viime viikolla puuhaillut töiden lisäksi:
Viime viikon keskiviikkona oltiin tyttöjen kanssa katsomassa Sami Hedbergiä ja taas tuntui siltä että kaverit saivat hävetä minua kun nauroin sen kaksi tuntia putkeen vatsa kippuralla. Oli se vaan niin hyvä!
Torstaina minulla oli viimeinen työharjoittelu päivä ennen varsinaisiä töitä ja kun kotiin pääsin taisin mennö suoraan nukkumaan.
Perjantain vietin siskoni pojan kanssa. Meillä oli hauskat leikit. Kiivettiin matkalaukkujen yli ja välillä tehtiin yhdessä ruokaakin. Lauantain vietin töissä niin kuin sunnuntainkin..



-Keskiviikon asua-


 -Leikki päivä Fransin kanssa-


Niin hyvä:





Seuraavaan kertaan!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Piparin tuoksua, tonttujen juoksua.. - Idea 115.

Hauskaa sunnuntai päivää!

Mites teidän viikonloppunne on kulunut? Itse vietin sen töissä ja eilen ystävieni kanssa. Pidettiin taas jonkun sortin tyttöjen ilta, kokkailtiin ja leivottiin. Muuten olen aivan rätti poikki väsynyt 7 aamuvuoron jälkeen, mutta huomen aamuna saan edes hieman nukkua.
Tänään ohjemassa minulla on vielä kauneimmat Joululaulut, menenme siis siskoni ja äitini kansa kirkkoon kuuntelemaan niitä lauluja. Sen lisäksi tänään tulee THE WALKIN DEAD..!! Olen jotenkin aivan hulluna siihen sarjaan. Harmi vaan, että tänään tulee neloskauden päätösjakso..



Kinkkupasta salaattia, NAM!




Mein pikkusen taideteokset, ei ihan tähden muotoisia, 
mutta ei se näkö vaan se maku!



Koristeltiin vähän pipareitakin ja olihan sitä pakko maistaa hieman glögiä..


Love this girls!



So true.. 

Löysin arkistoistani jostain parasta:



Tämäkin niin paras:



Hauskaa päivän jatkoa ja
SEURAAVAAN KERTAAN!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän viettoa - idea 114.

Hauskaa itsenäisyyspäivää!

Miten te sen vietitte? Itse vietin sen töissä ja kotona. Tai ainakin melkein, sillä hyvä ystäväni Niina tuli piristimään sitä, ennen kuin kerkesin lösähtämään sohvalle loppu illaksi, sillä olen melko väsynyt. Käytiin vähän kuvailemassa ihanaa talvimaista maisemaa ja ilmaa, ja onnitstuikin tosi hyvin, vaikka oli pimeää.







Meidän hoitokoirat Helmi ja Mimmi <3




Jotain suomalaista ja parasta:


Seuraavaan kertaan!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Sattumusten sarja vol.1 - Idea 113.

Hei ja aivan ihanaa alkanutta joulukuuta!

Marraskuu meni yhtä nopeasti kuin tulikin ja nyt alkaa se kaikkien odottaman joulutohina, joko teillä on listat valmiina ja lähimmäisten paketit paketoitu. Minulla on jälkinmäinen hyvinkin halussa.

Nyt ajattelin kirjoittaa vaihteeksi mielipide kirjoituksen ja tässä se tulee:
Mistä asiasta teidän mielestä saa suuttua? Minulle tapahtui tänään merkillinen juttu ystäväni kanssa. Minä sanon aina asiat melko suoraan ja usein niin, että sanon ja mietin vasta sitten ja siitä olen monesti kuullutkin. Ja kun sanon mitä sylki suuhun tuo saattaa jotkut siitä hieman loukkaantuakkin. Nykyään olen hieman ruvennut miettimään mitä sanon. No tänään kuitenkin ystäni suuttui siitä, kun sanoin etten voi lähteä töistä aikaisemmin. No asiahan on selvä: työt ensin ja sitten huvit, eikö??? Asia kuitenkin sovittiin parhain päin, eikä siitä sen ennempään.. Mutta mistä asioista voi suuttua, olettko oikeasti miettineet sitä. Suututko siitä, jos joku on jättänyt valot palamaan kylpyhuoneeseen vaikka siellä ei ole ketään, koska sattui unohtamaan ne päälle vai suututko siitä, että joku ei lähde kanssasi jumppaamaan koska toinen  ei vain yksin kertaisesti halua tehdä sitä. Miettikääs nukkumaan mennessänne tätä..

Mutta sitten itse mielenkiintoiseen iltaan: Olin ystäväni kanssa ajelemassa ja kun hän toi minut kotiin käppäilin ovelle ja yllättäen lukossa. No sitten etsin aivainta ja puhelinta taskuistani ja kas kummaa ne ovat sisällä koska unohdin ne kotiin. Ensimmäinen ajatus oli että voiko näin oikeasti tapahtua? Ei siinä mitään, lähdin etsimään vara-avainta eikä sitäkään mistään ja sen seuraamuksena suusta pääsi muutamat v-alkuiset sanat. Onnekseni huomasin, että naapurin mummo ja joku nuori nainen olivat pihalla ja menin kysymään noloissani saisinko soittaa veljelleni jos hän tulisi avaamaan minullle oven. No koska minulla on aivan ihana ja avulias veli niin ei kai hän tule sitä ovea avaamaan. Paniikissa mietin mitä teen, kunnes mummo ja nainen kysyi tarvitsenko apua tai kyytiä johonkin ja he heittivät minut siskoni luo jossa olin hieman aikaa kunnes siskoni toi minut kotiin ja avasi oven. Onneki maailmassa on vielä ihania naapurin mummoja.



Pitäähän lapsella nyt joulukalenteri olla ;)


Joulu rutiineja..



Mun uus lemppari:


Parempaa viikkoa ja 
SEURAAVAAN KERTAAN!